Jos paperiset laskut keksittäisiin nyt, ne kiellettäisiin ympäristösyistä. Sähköisen laskutuksen ansiosta paperia ei tarvitse valmistaa, taitella kuoreen, postittaa ja kuljettaa. Aikaa, vaivaa ja rahaa säästyy ja ympäristö säästyy turhalta tuhlaukselta. Verkkolaskutukseen siirtyminen vähentää myös turhaa käsityötä ja virheitä, laskut eivät huku, ne on kätevämpi maksaa, kontrolli paranee, kirjanpito automatisoituu ja laskuttajakin saa nopeammin rahansa.
Kiistattomista eduista huolimatta vain pieni osa yrityksistä ja kunnista hoitaa laskutuksensa sähköisesti. Vasta puolisen miljoonaa kuluttajaa ottaa vastaan sähköisiä laskuja. Valtionhallinnossa sen sijaan on tehty päätös siirtyä kokonaan sähköiseen laskutukseen, sillä sen on laskettu säästävän verorahoja satoja miljoonia euroja vuodessa. Jokainen yritys ja kunta voisi myös säästää merkittävästi seuraamalla valtion esimerkkiä. Miksi niin ei sitten ole jo tehty?
Sopranon valtakunnallisessa päättäjätutkimuksessa lähes puolet yritysjohtajista tunnusti suoraan, että kyse on yritysten saamattomuudesta. Neljä kymmenestä syytti aloittamisen hankaluutta. Nyt on juuri oikea aika ottaa myös tämä kulusäästö käyttöön. Laajakaistapalveluja tarjoavat teleoperaattorit ovat saaneet hyviä tuloksia tekemällä paperisesta laskusta maksullisen. Niiden asiakkaat haluavat nyt laskut sähköisenä ja yritys säästää merkittävästi laskutuskuluissa. Myös joukko suuryrityksiä on jo ilmoittanut ottavansa tästä syksystä alkaen vastaan ainoastaan sähköisiä laskuja.
Muutos on siis liikkeellä, mutta todellinen mielenmuutos sadoissa tuhansissa pienyrityksissä ja miljoonien kuluttajien päässä saadaan aikaan vain, jos siitä on konkreettista hyötyä itselle ja heti. Verkkolaskusta voisi tietysti saada pienen alennuksen, mutta suomalaiseen puree valitettavasti keppi paremmin kuin porkkana. Kun paperilaskusta tehdään maksullinen, niin hyöty konkretisoituu heti. Vastaavasti pankit saivat aikanaan ihmiset käyttämään verkkopalveluja tekemällä konttoripalvelusta maksullisen. Lopputuloksena Suomi on edelleen pankkien verkkopalveluissa maailman ykkönen.
Tehdään siis hyvä päätös ja siirrytään sähköiseen laskutukseen. Koko yhteiskunta ja yritykset saavat merkittävän ja pysyvän säästön. Ja ympäristö kiittää.
Arto Tenhunen
Soprano Oyj
Kirjoittaja on verkkoratkaisuihin erikoistuneen Soprano Oyj:n toimitusjohtaja ja Viestinnän ja verkkoliiketoiminnan elvytysohjelman johtaja. Liikenne- ja viestintäministeriö on yhdessä alan johtavien yritysten kanssa käynnistänyt elvytysohjelman sähköisen liiketoiminnan ja asioinnin edistämiseksi. Ohjelman ensimmäinen tavoite on osoittaa, että sähköisen liiketoiminnan aloittaminen tuottaa konkreettisia hyötyjä heti ja jatkuvasti. Näin varmistamme Suomen kilpailukyvyn, kun talous taas alkaa elpyä.
