19.09.2011, 15:00

Soprano ostaa verkkokauppaosaamista Virosta

Tuotekehitys jatkossa vahvasti Magentoon pohjautuvaa

Soprano Oyj ostaa enemmistön virolaisesta verkkokaupanohjelmistoihin erikoistuneesta ohjelmistoyhtiöstä. Pipfrog AS on erikoistunut Magento-ohjelmistoon perustuvien verkkokauppojen toteuttamiseen. Magento eCommerce Platform on kansainvälisesti voimakkaimmin kasvava avoimeen lähdekoodiin pohjautuva verkkokauppaohjelmisto, jonka kehittäjän omistaa yhdysvaltalainen eBay.

Kaupalla Soprano ostaa uuden ohjelmistotuotteen lisäksi teknologista osaamista yhtiön nykyisten verkkokauppaohjelmistojen monistettavuuden ja skaalautuvuuden kehittämiseksi. Soprano Oyj:n hallituksen odotetaan hyväksyvän kaupan syys-joulukuun aikana.

– Haasteemme on tähän saakka ollut ohjelmistojen monistettavuus ja toimittamiemme verkkokauppojen skaalautuvuus kauppiaan bisneksen kasvaessa. Pipfrog on sovittanut isoille yrityksille tarkoitetun Magento-verkkokauppaohjelmiston myös pienten yritysten kustannustasolle. Se antaa mahdollisuuden kasvaa asiakkuuden kasvaessa, kertoo Soprano Oyj:n toimitusjohtaja Arto Tenhunen.

– Pipfrogin mukana saamme uusinta teknologista osaamista suosittujen Composer, Brain- ja Forte-ohjelmistojemme kehittämiseksi. Erityisesti mobiilit verkkokaupan käyttöliittymät ovat nyt huomiomme keskipisteessä. Magento pitää jo sisällään työkalut mobiilikäyttöliittymään. Yhteistyöllä kehitämme asiakkaiden tarpeita palvelevan toteutuksen, kertoo Soprano verkkokauppayksikön johtaja Tapio Valli.

Pipfrogilla on pitkäaikainen kokemus Suomen verkkokauppamarkkinasta, sillä yhtiön työntekijät kehittivät aiemmin Smilehouse Oy:n suosittua Wosbee.com -ilmaisohjelmistoa. Yrityksellä on Virossa 250 Magento-pohjaista pienverkkokauppa-asiakasta sekä lukuisia kehittyneitä verkkokauppa- ja myymäläratkaisuja suurille ja keskisuurille yrityksille. Sopranon verkkokauppayksikön asiakkaina on yli 1000 pientä verkkokauppiasta ja lähes 100 Suomen mittakaavassa isoa verkkokauppiasta.

– Pipfrog on Virossa asiakasmäärältään suurin verkkokaupan palveluntarjoaja. Tämän osakekaupan ansiosta nopeasti kasvava Pipfrog saa kovaa ohjelmistojen markkinointiosaamista ja merkittävästi lisää resursseja kehittämämme ohjelmistotuotteen kansainvälistymiseen. Tavoittelemme 6 uutta maata seuraavan kahden vuoden aikana. Soprano puolestaan saa osaavia ohjelmistokonsultteja ja kustannustehokasta projektiosaamista tuleviin hankkeisiinsa, toteaa Pipfrogin AS:n toimitusjohtaja Bruno Lill.

Soprano Oyj hankkii 51 prosentista Pipfrogin osakkeista. Yhtiön perustaja Bruno Lill jää yhtiön toimitusjohtajaksi ja osakkaaksi. Yhtiöt aloittavat myynnillisen yhteistyön välittömästi. Pipfrogin ennakoidaan yhdistyvän Soprano-konserniin 1.1.2012 alkaen.

Lisätietoja:

Soprano Oyj, Toimitusjohtaja Arto Tenhunen, p. 0400 413314, arto.tenhunen@soprano.fi
Soprano Verkkokaupparatkaisut, johtaja Tapio Valli, p. 050 5534433, tapio.valli@soprano.fi
http://www.soprano.fi/

Soprano Oyj on Nasdaq OMX Helsingin pörssissä listattu verkkopalveluihin ja -ohjelmistoihin sekä viestintäratkaisuihin erikoistunut julkinen yhtiö. Soprano toteuttaa asiakaskohtaisesti räätälöityjä operatiivisia järjestelmiä, tilausjärjestelmiä ja verkkokaupparatkaisuja, verkko-ohjelmistoja sekä myynnin ja markkinoinnin kokonaisratkaisuja yrityksille ja julkishallinnolle.

 

Avoimen lähdekoodin verkkokaupparatkaisut ja niiden asema maailmanlaajuisesti

 

Palaa

KOMMUNIKOIViestintätoimisto

PALVELEVerkkopalvelut

ANSAITSEVerkkokaupparatkaisut

ANSAITSEVerkkokaupparatkaisut

Soprano Oyj

VERKOSSAKonserni