Sopranon koulutuskampuksella vietetään Taiteiden yötä

Panu Kauppinen, 22.07.2019 12:00

Soprano avaa ovensa 15. elokuuta kutsuen sukeltamaan neonvalojen ja liikkeen keskelle. Koulutuskampus täyttyy taiteiden yön ajaksi usean nuoren taiteilijan teoksilla, joiden tarkoituksena on herättää ajatuksia ja inspiroida.

Soprano Art Experience
15. elokuuta 2019, klo 17.00-21.00
Töölönlahden koulutuskampus

Marianne Kurki

Kuvataiteilija ja valokuvaaja

Lahdessa asuva Kurki löytää inspiraationsa betonista, neonvaloista, öisistä kaupungeista ja öisestä musiikista. Kurki maalaa pääasiassa akryylimaaleilla, joita hän yhdistelee myös muihin materiaaleihin. Maalauksissaan Kurki yhdistelee usein voimakkaita värejä ja tutkii erilaisia pintatekstuureita.

  • Maalaustaide
  • Valoinstallaatio ”Blush”

Jan Jämsén

Fraktaalitaiteilija

Asiat toistuvat elämässämme ja ympärillämme sekä suuressa että pienemmässä mittakaavassa ihan kuin fraktaalimatematiikassa. Toiston, matemaattisesti tarkan toiston, kautta tuon esille kuinka hetkellinen tuntemus tai tuoksu näyttää ja kuinka monimuotoinen luonto voikaan olla.

Työnkulkua voi ajatella kuminauha lenkkinä, ei ole selvää kohtaa mistä se alkaa tai loppuu. Se voi vääntyä silmukalle monesta kohdasta, venyä ja kutistua mutta silti pysyy samana. Jokainen silmukka on uusi muuttuja kaavassa. Kun kaavaa lasketaan jatkuvasti uudestaan, syntyy kuvio kuin tyhjästä.

Vaikka kuvio tuntuu syntyvän tyhjästä, on takana useampi iteraatio eli toisto. Tuntemuksen ja taidon kautta ohjaan konetta tekemään sitä mitä minä näen.

https://boxtailfractals.com

  • Printti
  • Fraktaalianimaatio

Valtteri Kuusisto

Graaffinen suunnittelija

Valtteri Kuusisto on juuri valmistunut graafinen suunnittelija, joka rakastaa kuvittamista. Sosiaalisen median suurkuluttaja joka tykkää pysyä ajan hermoilla, ja jonka visiot ei rajoitu perinteiseen graafiseen suunnitteluun.

  • Maalaustaide ”Bluescape”
  • Taidekirja ”Tivoli”

Elias Kaus

Visual artist

Elias Kaus tarjoaa ihmisille kokemuksia ja laajempia näkökulmia meidän maailmastamme sekä elämistämme videoiden, kuvien sekä installaatioiden kautta.

https://www.eliaskaus.com/

  • Sekatekniikka-veistos ”System Error”
  • Audio-visuaalinen installaatio ”Rightside”

Juho Marttinen

Media creator

Askolasta kotoisin oleva Marttinen tuo audiovisuaalisin keinoin esiin fantasioitaan ja ajatuksiaan. Keinot ja ajatukset kommunikoivat keskenään. Ääniaalloissa ja pikseleissä ilmentyvät päiväunet, kokemukset ja what if.

  • Valokuvataide
  • Ääniteos ”Spiceman”

Sonja Ovaskainen

Valokuvaaja ja visuaalinen artisti

Ovaskainen (s.1994) on neljännen vuoden opiskelija Lahden muotoiluinstituutissa. Ovaskainen on valokuvaaja ja visuaalinen artisti, jonka työt ovat enimmäkseen kameralähtöisiä, mutta hän käyttää myös performansseja ja kuvanveistoa osana töitään. Kiinnostuksen kohteita ovat teemat vartalon ja mielen suhteen puolustuksen ympärillä. Ovaskainen uskoo taiteen toimivan tapana keskustella ja vähentää yksinäisyyttä.

https://sonja-ovaskainen.squarespace.com/

Hanna-Liisa Lavonen

Lavonen (s.1994) asuu ja työskentelee Tallinnassa. Hän sai kandidaatintutkinnon Viron taideakatemian maalaustiedekunnasta vuonna 2017 jatkaen maisteritutkintoihin nykytaiteen saralla. Lavonen myös vietti vaihto-opintojaan Fine Arts and Design of Bratislava -akatemiassa. Hän oli myös osana opiskelijalähtöistä Vent Sace -projektia. Taiteessaan Lavonen käyttää paljon jokapäiväisiä esineitä ja muokkaa näitä intuitiivisesti korostaen esineiden olemuksen outoutta. Teokset ovat luonteeltaan antropologisia ja usein tutkimuksen sivutuotoksia.

  • Tanssiperformanssi ”Contract”
    kesto 20 min.
    klo. 19.00-19.30
SOPRANO OYJ ON NYT WETTERI OYJ